keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Viides päivä Unkarissa

Tulimme Unkariin perjantaina kuuden jälkeen illalla. Lentokentällä meitä vastassa oli taksikuski kyltin kanssa, joten matka lentokentältä jatkui helposti. Matka lentokentältä majoitukseemme ja szentendreen kesti noin 40min. Majoituksella meitä vastassa oli unkarioppaamme joka kertoi meille tärkeimpiä asioita mitä meidän tulisi tietää, mm. Ruokailuista, liikkumisesta, läheisistä kaupoista. Meille on järjestetty ruokailu todella hyvin, aamupala ja evästarvikkeet on valmiina kaikki meidän majoituksen keittiössä jossa voimme niitä vapaasti käyttää. Joka ilta saamme myös käydä syömässä läheisessä ravintolassa ja se on meille valmiiksi kustannettu. Ruoka on todella hyvää!😍

Kävimme ostamassa maanantaina meille matkakortit, millä saamme matkustaa kuukauden budapestin sisällä kaikilla yleisillä kulkuneuvoilla ilmaiseksi. Matkakortti maksoi about.10e.
Lisäksi maanantaina opiskelimme unkarin kulttuuria ja hieman unkarin kieltä, jonka jälkeen kävimme tutustumassa työssäoppimispaikkaamme. Tiistaina meillä oli opastettu kierros Budapestissä, kävimme katsomassa yleisempiä nähtävyyksiä ja samalla opimme käyttämään eri metroja.

Tänään meillä oli ensimmäinen työpäivä päiväkodissa. Lapset ja työntekjät ottivat meidät todella hyvin vastaan. Päiväkodissa on 18 lasta iältään 1-3-vuotiaita, eli päiväkoti on pieni. Päiväkodissa opetetaan englantia, joten meillä oli helppo kommunikoida englannin opettajan kanssa.

Sää Unkarissa on ollut hyvä, hieman tuulista mutta lämmintä! Alla muutama kuva budapestista!







-Henna&Jenniina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti